Moi!
Kuvatarinan viime osasta onkin jo vierähtänyt 9kk, joten eiköhän ole aika jatkaa :'D
Jos et ole lukenut edellisiä osia:
Picfic:
Lost in Our Own Ways
puhuu
*tekee*
ajattelee
painottaa/huutaa
kuiskaa/puhuu hiljaa
[joku, joka ei näy kuvassa, puhuu]
P = Pochi
E = Ed
A = Akiko
? = ???
Tähän mennessä tapahtunutta:
Uhkailtuaan Ediä metsässä siinä pelossa, että Ed on suunnitellut ilkivaltaa aseittensa kanssa, Akiko iskee miehen maahan aiheuttaen tälle haavan ja aivotärähdyksen. Pochi näkee teon ja järkyttyy siitä, myöhemmin kyseenalaistaen Akikon motiiveja. Akin kerrottua menneisyydestään ja syistään tekoon Pochi romahtaa huutoon. Aki murtuu tästä ja poistuu tilanteesta, myöhemmin hirttäen itsensä puuhun toivon vallassa. Aamulla Pochi ja Ed löytävät hänet, mutta Akiko ei vastaa enää. Vain hidas sydämen pulssi kuuluu.
Kolme kuukautta tapahtuneen jälkeen...
P: Mikään ei tunnu enää todelliselta. Mikään ei tunnu oikealta.
Kaikki on väärin, täysin väärin.
En halua uskoa, että tässä kävi näin.
En edes näiden kuukausien jälkeen.
Mitä jos hän ei koskaan herää?
P: *hengittää syvästi*
En voinut pelastaa sinua. En toiminut oikein. Olin väärässä.
Kunpa en olisi koskaan sanonut niitä asioita.
Olisitpa vielä täällä...
Haluan pyytää anteeksi. Olen niin pahoillani.
Olen pahoillani.
E: Hei, Pochi.
E: Saanko liittyä seuraan? Toin teetä.
P: *havahtuu* Ai... En huomannutkaan sinua.
Tuota... toki. Liity vain.
P: *ryhdistäytyy* Mitä sinä täällä? Et vietä paljoakaan aikaa sisällä, edes talvella..
E: Äh, ajattelin kerrankin pitää taukoa ulkoilusta. Se... menee välillä vähän yli.
Ja, no, ajattelin että saattaisit kaivata seuraa.
P: *hymyilee apaattisesti* Eenhän minä... Pärjäänhän yksinkin.
E: *hymähtää* Niin on helppo väittää. Mutta yksinelo käy helposti tylsäksi.
P: Onko tuo mustikkamuffinssiteetä?
E: Jep, muistin sinun juoneen sitä kaikista eniten.
P: Heh, se on epäilemättä riippuvuuteni...
E: Kieltämättä sen tuoksu on hurmaava. Eikö se ollut perinteinen aamujuoma kotonasi Italiassa?
P: Niin... Äitini keitti koko perheelle teetä aamuisin. Siitä tulee aina mieleen Geneven kaupunkimaisemat...
P: *vaipuu muistoihinsa*
Muistan kuinka Akiko keitti teeni aina kun olin sairaana... Eihän hän edes itse sitä juonut, mutta ajatteli sen olevan "velvollisuus" ja "maksettava velka"...
*naurahtaa surumielisesti* Hän oli aivan hölmö...
P: Luoja, en saa häntä mielestäni, en koskaan...
*itku kurkussa*
Kadun sitä joka päivä, Ed. Kuinka saatoin olla niin... niin...
...julma?
E: Pochi.
Se ei ole sinun vikasi.
E: Niin kylmältä kun se kuulostaakin...
Akiko teki itse päätöksensä. Et sinä voinut tietää miten hän reagoisi.
Et voi iskeä itseäsi maahan sen takia, että purit tunteitasi.
P: *pöllämystyneenä* Ed...
E: Usko minua, en minäkään halunnut tässä käyvän näin.
...Vaikka hän olikin aivan sekopäinen sinä päivänä...
Kukaan ei ansaitse tämän kaltaista kohtaloa.
E: Olen ehkä toheli ja tietämätön, mutta kaiken sen takana...
Olen käynyt helvetissä ja tullut takaisin. Ja olen vain ihminen, päivän päätteeksi.
E: Armeijassa.. ihmiset sortuvat. Paine vain lisääntyy päivä päivältä.
Jotkut sietävät sen; heidän tunteensa kovettuvat ja heistä tulee pelkkiä kylmiä sotilaita.
Toiset taas... eivät pysty siihen.
He luovuttavat. Eivät kävele pois leiristä, eivät irtisanoudu vaan... löytävät toisen tien pois.
E: Hittolainen, en välillä tiennyt pystynkö itse siihen. Mutta, säälittävän huonoista sotilaistaidoistani huolimatta olen tässä nyt.
Kymmenet ystäväni, sotatantereella kaatuneet tai metsistä yön pimeässä löytyneet, eivät ole.
Enkä koskaan voinut sille mitään.
E: Ihmisiä ei voi aina auttaa, Pochi. Tiedän, että sydämesi on niin kultainen, että auttaisit jokaista ihmistä maailmassa jos pystyisit.
Mutta niin paljon kuin se sattuukin, emme voi.
P: *hiplaa käsiään*
...Hän on oikeassa. Ja hän on todellakin viisaampi kuin...
...Noh, kuin miltä näyttää.
E: Joten, jospa joisimme kupposet kaatuneille tovereillemme.
P: ...Okei. Kiitos, Ed. Tarkoitan sitä.
P: En... Öm, en oikein osannut odottaa sinun olevan näin, tuota, herrasmiesmäinen.
E: *punastuu* Eh heh.. Äläs nyt.
Koitan vaan pitää huolta lähimmäisistäni.
Se on kaikki mitä minulla on.
P: *hymyilee*
. . .
E: Pochi, en ole varma, haluatko puhua tästä, mutta...
Oliko Akiko aina... tällainen? Millainen hän oli minulle?
P: Ei... En usko. Ei ainakaan minun läheisyydessäni.
P: *huokaisee* Kun tapasin hänet, hän oli varsin särmikäs. Sarkastinen ja naseva, mutta jollain tapaa... hurmaava. En ole koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan.
Pidin hänen asenteestaan.
P: En vain tiennyt, mitä hän oli kokenut... Pidin kummallisena sitä, että hän ei puhunut menneisyydestään paljoa, mutta... En tiennyt kuinka paljon se piinasi häntä.
En tiennyt syitä siihen, miksi hän ei osannut luottaa ihmisiin.
*itkun partaalla*
E: *sulkee silmänsä murheellisena*
P: En vaan ymmärrä tätä kaikkea. Miten hän voi tehdä noin, niin yllättäen...? Eikö hän olisi voinut puhua minulle, Youkolle.. jollekin?
Miksi hänen täytyi vain...
*ääni sortuu*
...lähteä?
P: Ja kun hän tarvitsi minua, kun minun olisi pitänyt kuunnella ja ymmärtää häntä, minä...
Minä vain... huusin. Raivosin.
Syytin häntä kaikesta.
Tiedän, että mitä hän teki oli väärin, mutta miksi..
..en edes yrittänyt ymmärtää?
P: Kaiken kokemamme jälkeen, minä hylkäsin hänet.
En suostunut kuuntelemaan.
Satutin häntä.
P: Minä tapoin hänet.
P: Enkä voi koskaan pyytää häneltä anteeksi.
P: Akiko... on poissa... minun takiani...
*tärisee*
P: *purskahtaa itkuun*
Olen typerä! Typerä!! Typerä!!!
Sen olisi pitänyt olla minä eikä hän!
Ei sen pitänyt mennä näin!!
E: *hätkähtäneenä* Pochi...
P: [*vollottaa* En voi koskaan enää katsoa itseäni... Olen hirviö! Olen kamala ihminen! Olen... Olen huono ystävä!]
E: Hitto, hän on aivan musertunut... Äh, hienosti hoidettu taas, idiootti. Miksi luulit sen olevan hyvä idea kysyä toisen koomassa olevasta ystävästä?
Mitä oikein voin tehdä..?
...
E: Hei... Hengitä.
P: *nyyhkytys pysähtyy kuin seinään*
...?
E: Kaikki on hyvin. Olet tässä, olen tässä.
Hengitä.
P: ...E-Ed, mitä sinä...?
E: En tiedä, mitä voin tehdä, Pochi. En tosiaan tiedä.
Mutta en voi antaa sinun tuntea olevasi yksin.
E: Miten voisit olla huono ystävä, tai paha ihminen, kun otit minut asumaan kattosi alle vapaaehtoisesti?
Et vain minut, vaan myös Akikon, Youkon ja muut täällä asuvat.
P: *räpsyttää silmiään ihmeissään*
E: Kaiken mitä teet, teet muiden puolesta. Olet epäitsekkäin ihminen, jonka tiedän.
Ja tiedän myös, että tekisit mitä vain saadaksesi Akikon takaisin.
E: Sinua rakastetaan, Pochi. Ja sinua tarvitaan. Tyttöystäväsi, lapset... jopa minä tarvitsen sinua.
Et ole turha. Et ole paha. Et ole hirviö.
Olet Pochi, ja olet kauttaaltasi hyvä ihminen.
P: ...Ed...
P: *nyyhkyttää* Voi Ed... Miten voitkaan olla noin lohduttava?
*hymyilee surumielisesti* Olisipa Akikokin tiennyt... että sinäkin olet hyvä ihminen...
E: H-hei.. Ei se mitään. Pikkujuttuja...
P: En voi kiittää sinua tarpeeksi... Tarvitsin tätä. Todella paljon.
Minä vain... olen eksynyt ilman häntä, Ed...
E: Tiedän, mutta.. meidän vain pitää jatkaa.
Tiedän, että pystyt siihen.
P: *niiskuttaa*
Kiitos, Ed...
Kiitos.
E: *hymyilee*
Kiitos sinulle, että jaksat vielä elää.
E: Ehkä hän herää vielä.
. . .
A: *silmät valahtavat auki*
A: *nousee hätkähtäen istumaan*
...Missä...
A: ...oikein olen?
?: *hiljaisella ja pehmeällä äänellä*
Olet eksynyt.
A: *säpsähtää* Kuka..?
A: *kääntää hitaasti päänsä*
...
?: ...Tämä paikka on kadotus.
Eksyneet sielut kulkevat täältä läpi.
A: Ja kuka... kuka sinä oikein olet?
?: Sillä ei ole väliä enää.
?: Ohjaan sielut oikeaan suuntaan.
Eksyneiden kuuluu jatkaa tästä eteenpäin tai palata takaisin.
?: Tässä maailmassa ei ole aikaa, ei tarpeita, ei juuri mitään.
Vain me ja tämä tyhjä tila.
A: Tyhjä tila... Ei aikaa... Olenko...
...tosiaan kuollut?
A: ...Nyt muistan, mitä tein...
Ja muistan, kuinka... kuinka kuulin Pochin huutavan nimeäni... sen pojan kanssa...
Kuinka hän piti minua sylissään, enkä liikkunut.
Ja hän itki.
Hän itki niin kauan.
A: Helvetti... Helvetti!!
...Ajattelin vain itseäni. En halunnut että Pochi näkisi minut sellaisena...
Halusin vain... kadota. Lähteä ilman jälkeä, jotta en olisi riesa.
Ei sen pitänyt mennä näin.
Ei sen pitänyt sattua häneen.
?: Mikään ei ole lopullista.
A: ...Mitä tarkoitat?
?: Olet eksynyt, mutta et poissa.
?: Tänne saapuvat ne, jotka eivät tiedä mitä todella haluavat.
Sielusi on ristiriidassa.
Et ole varma, tahdotko elämäsi jatkuvan vai loppuvan.
?: Sinun pitää tehdä päätös.
Voit mennä sumuun ja kadota.
Voit palata takaisin ja korjata itsesi.
?: Kuuntele sieluasi.
A: ...Voin siis palata, takaisin Pochin luo...
Voin korjata kaiken.
Tai voin luovuttaa, enkä koskaan näe häntä enää..
...
A: Hyvä on.
Haluan palata.
A: En ansaitse elämää, mutta... en voi hylätä Pochia. En kuulemani jälkeen.
En voi satuttaa häntä näin.
A: En tiedä, mitä kuolema toisi mukanaan.
Olisiko se vain tyhjyyttä?
Vai paratiisi?
Ainoa asia mitä tiedän...
A: ...on että rakastan Pochia.
A: Tulen kotiin.
End.
<3: Markku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän kommentin, se piristäisi päivääni kovasti! ♡