uusi(vanha) tulokas

 

Hei vaan, paikallinen vätys tässä.
(ei siis yllä näkyvä nukke vaan minä lol)

Alkaa jo ehkä vähän nolottamaan tää traditio, että vasta vuoden viimeisenä päivänä aktivoidun tekemään mitään postausta... Kolme vuotta sama kaava ei enteile hyvää jatkollekkaan. Ainakin voin sanoa tällä kertaa, että kuvien postaaminen kyllä kävi mielessä! ...Jossain kohtaa. Ihan tosissani mietin sitä joskus kesä-syksy vaihteessa, että jos nyt vihdoin. Mutta kuten useimmat asiat mitä suunnittelen tekeväni nyt, huomenna, ensi viikolla tai joskus, sekin "vaan jäi".

En oo tänä vuonna, kuten en kahtena edellisenäkään, kuvannut nukkeja ollenkaan. Puolet heistä on vaatekaapin hyllyllä ja puolet vielä kirjahyllyllä esillä, mutta siirtelyä enemmän en ole heihin koskenut. Syynä tähän muun muassa motivaation ja ideoiden puute, haluttomuus mennä pihalle kuvaamaan koska julkiset paikat ahdistaa (vieläkin) ja talon pihalla ei tunnu yhtään sen suojaisammalta enää (plus vihaan meidän naapureita jotka rakensi hirvittävän ruman talon meidän isovanhempien talon tilalle enkä halua vahingossakaan törmätä niihin enkä oikeastaan nähdä sitä taloa yhtään sen enempää kun mitä on pakko), sekä edelleen yhtä vaikea ellei vaikeampi elämäntilanne. Asiasta sen enempää kertomatta voin tiivistää, että tuntuu kuin oma elämä ei olisi oma enää, ja se on ollut todella rankkaa. Yhtälailla kaikki muut harrastukset, kuten piirtäminen, musisointi ja pelaaminen ovat jääneet pitkälti taka-alalle. Harmittaahan se.

Ehkä tää johtuu vaan siitä kun oon tällä hetkellä kipeä ja vähän houruinen sen seurauksena, mutta nyt jotenkin iskee kovaa tunteisiin nostalgia ja kaipuu siihen aikaan kun nukkeilu oli se juttu. Ikävöin ihan hurjan paljon kuvaussessioita kavereiden kanssa (joiden kanssa on hädin tuskin enää missään tekemisissä, mikä sekin surettaa osiltaan), tarinoiden keksimistä (varsinkin kaikkia yuri-tyylisiä draamoja mitä väänsin Akiko x Pochi x Em -porukalle :p), asujen valitsemista, uusista nukeista haaveilua, ja toisten nukkeilijoiden kanssa juttelemista ja heidän blogien lukemista. Se on vaan niin pohjattoman masentavaa kun rupee ajattelemaan, että ei näitä aikoja saa enää takaisin. Ei voi palata ajassa taaksepäin niihin vuosiin kun oli onnellinen, eikä niihin iloa tuottaviin asioihin voi turvautua ikuisesti. Jossain kohtaa ne ei enää riitä, tai tunnu samalta.

Pahoittelut että menee näin synkkiin vesiin tällä(kin) kertaa, lähiaikoina on vaan ollut niin vaikeeta löytää mitään toivoa tai positiivisuutta mihinkään aiheeseen liittyen. Nekin asiat joista mun kuuluis olla innostunut ja iloinen ei tunnu lähestulkoon miltään enää, ja siinä kohtaa alkaa jo miettimään että onko edes elossa. Mitä on elämä jos ei tunne elävänsä sitä?

Nojoo. Masennuksen palaamista tää kaikki pohdinta kai enteilee, eikä ihmekkään, kun elämä nyt on ollut sellasta kun on. Ei tässä paljoa parantaviakaan tekijöitä oo läsnä. Toivoisin vaan että tää ei jatku koko ens vuotta, koska sekin oli jo ihan tarpeeks että tuhlasin teinivuodet kaiken maailman märehtimiseen ja itseinhoon.

.      .      .      .      .

Mutta!
Nyt kun on pakolliset angstailut tältä vuodelta ohi, voidaan jatkaa aiheeseen joka oikeasti liittyykin tähän blogiin: nukkeen!!

Mun on siis ollut tarkotus jo... 5 vuoden ajan...? esitellä täällä eräs uusin-mutta-ei-enää-läheskään-uusi asukki:

Harper
:3

 

 

 Tämä nukke oli mun ykköstoive ainakin noin 1.5 vuotta, ennen kuin hänet sitten sain vuoden 2019 ssssyyskuussa... Ehkä... Joskus syksyllä kuitenkin :D Olin suunnitellut jo reilusti sitä ennen hänen nimen, designin ja taustatarinan sekä yhteyden muihin nukkeihin. Muistan kun piirsin hänen kustomisuunnitelmaa lukiossa enkun tunnilla :p Sekin on mulla jossain, jos joskus löytäisin ja muistaisin liittää tähän.

Nyt on kyllä pakko myöntää, että en elääkseni muista mistä ja miten hänet hankin. 2019 oli semmosta mielialalääkepöhnä-aikaa mulle, että en edes tunnista sitä ihmistä kuka olin silloin, saatika pysty kertomaan mitä silloin ajattelin. En tosiaan tiedä, olin vähän sekasin. Haluisin väittää, että ostin hänet joko Facebookin Pullip-kirppikseltä tai Torista, siinä kunnossa että hän oli kustomoitu mutta kustomit oli poistettu, eli käytännössä nudena. Jos muistan oikein. Ehkä saisin tarkemmat tiedot selvitettyä jostain vanhoista arkistoista. (Sen aikaisia käyttäjätilejä joiden kautta hänet todennäköisesti ostin ei siis ole olemassa enää, siksi näin totaalinen epävarmuus ja hankaluus selvittää asiaa)
Kyseessä siis Make It Own Pullip, varmaan se vaalein ihonväri (fair??? tms)

 

 

 

Syy miksi hän ei ole päässyt esiintymään täällä näin pitkään aikaan on se, että halusin esitellä hänet kuvatarinassa ensin. Tämä tarina on itseasiassa ollut kuvattuna jo about kolmen ja puolen vuoden ajan, mutta noh... kuten voi arvata, sitäkään en oo saanut aikaiseksi tänne asti saattaa. Todellakin haluan, koska löysin tosi kivan kuvauspaikan sille ja oon aika tyytyväinen niihin kuviin ja siihen tunnelmaan minkä sain luotua tälle tarinalle. Se vaan on oma työmaansa saada homma hoidetuksi, varsinkin kun ei oo ollut tarpeeks järkevä sillon että kirjottais mitään käsikirjotusta vaan ajatteli vaan että "joojoo kyl mä muistan mitä niitten kuuluu sanoo sit kun kirjotan postauksen" (no en todellakaan muista enää vuosia myöhemmin, pälli)

 

Ajattelin vaan tätä vuoden yhtä ainoota postausta suunnitellessa, että jos vaan repäsis ja vihdoin antais Harpalle ansaitsemansa huomion. Aivan sama vaikka siinä kuvatarinassa tulee vielä kestämään, tämä kaveri on joutunut olemaan aivan liian kauan varjossa. Viis vuotta ennen kun edes pääsee mukaan blogiin on ihan älytöntä! Niin tulin siihen tulokseen että se on nyt tai ei koskaan.

 

 

 

Niin, nämä kaikki tämän postauksen kuvat on siis otettu silloin 2019 syksyllä myös, aikalailla heti, kun olin saanut kustomoinnin valmiiksi. Taustalla näkyvä huone on muuttunut sen jälkeen, muutoin ei oikein mikään :D Harppa näyttää edelleen samalta, en muistaakseni oo tuunannut häntä mitenkään tämän alkuperäisen kustomin jälkeen.

Peruukin tein itse villalangan ja koiran harjan avulla (lol), haluisin ehkä joskus koittaa tehdä vielä paremman. Tää ensimmäinen yritys on takaa vähän kaljuhko XD

Chipsit tilasin ilmeisesti suoraan CoolCatilta. Ai että, olin niiiiin kauan halunnut nuken jolla on eriväriset silmät, ihanaa että semmonen nyt on. Mun mielestä se on vaan niin hauska piirre nukeissa, animehahmoissa ynnä muissa. Oikeissa ihmisissä myös!

Kustomin tein ihan perus välineillä millä yleensäkin, eli vesivärikynillä, pastelliliiduilla, mattalakalla ja gloss varnishilla (en muista mikskä tätä kutsuttiin näissä piireissä enää D: äägh)

Olin ihan super ylpee tästä kustomista silloin, ja pakko sanoo kyllä edelleenkin, että onhan se aika nätti. Ainakin mun mielestä. Tuskin pystyisin nykypäivänä paljoo parempaan, tästä tuli hyvin pitkälti just semmoinen kun mitä suunnittelin ja kuvittelin, ja se on mulle ihan tärkeintä. Unelmieni Harper se on :') 

 

Tykkään myös tosi paljon näiden luomien väristä, ne sopii kivasti ton hiusten oranssin kanssa yhteen. Lisäsin myös ensimmäistä kertaa pienet tarrat niihin, sekin ihan hauska yksityiskohta. Ripset tietty piti laittaa niiku aina :P

 

Jos nyt vielä vähän kehun itseäni, niin tykkään myös Harperin arvista tosi paljon. Niitä ei muilla nukeilla ookkaan, niin oli kiva kokeilla jotain uutta. Ylipäätään tykkään arvista ihan esteettisesti, niin oikeessa elämässä kun hahmonluonnissakin. (ei mikään emo-juttu, ne vaan on cool)

 

 

 

 

 

 

 

Tuossa vielä pelkkiä pääkuvia. On se ilman hiuksiakin söpö x)

En ehkä viitti tai jaksa avata tässä postauksessa sen enempää mitään Harperin taustoja tai persoonallisuutta tai muuta. Paremmin ja selkeemmin ne tulee esiin sitten joskus jos saan aikaseks julkaistua sen ns. saapumistarinan ja siihen sitten jatkoa.

 

Kovasti haluisin kyllä kertoa lisää tarinoita mun nukeista. Mulla on ollut oikeesti joku 10 vuotta mielessä kokonainen pidemmän kaavan juoni, jonka oon halunnut kuvata ja julkaista. Siihen liittyy ihan hillittömiä juonenkäänteitä, rakkauskolmion huipentuma ja Edin salaisuus... mutta koska saan sen tehtyä? En tiedä, en ehkä koskaan. Ikävä ajatus se, mutta en haluais toivoa liikoja, edes itseltäni. Vaikka teen tätä blogia enää oikeastaan vaan itseni vuoksi ja sen takia, että haluan pitää epätoivoisesti kiinni menneistä rakkaista ajoista jotta ehkä joku palanen niistä säilyis vielä elämässä, on se silti harmi ja hiukan pettymys että tästä on tullut näin autiomaa. Joskus 2020 vielä revin intoa kuvaamiseen ja kirjottamiseen, mihin sekin energia sittemmin katosi? En osaa sanoa.

No, aina voi toivoa että joku muuttuu parempaan suuntaan. Ainakin niin kauan kun jaksaa toivoa.

Niin ja sanon nyt tähän kohtaan kun en aikasemmin muistanut vielä sen, että ihan tosissaan osa tästä kuvien postaamisen vaikeudesta johtuu myös siitä, että mulla ei oo mitään kivaa ja helppoa editointiohjelmaa. Käytin Adobe Lightroomia ahkerasti sillon kun vielä sain siihen lisenssin, mutta enää tämmösiä hienouksia ei ole. Oon koittanut tämmöistä ilmaista vastaavaa ohjelmaa, mutta jumalauta kun sitä on vaikea käyttää. En ees oo mikään täys tumpelo tietokoneiden kanssa kun kerran niitä käytän joka päivä, mutta tää ohjelma menee aivan mun käsityksen yli. Sitten Windowsin oma kuvat-ohjelma taas on ihan kuraa ja tekee muokatuista kuvista pikselipuuroa. Nuorempana käytin aina iPhotoa, mutta ne Applen koneet mitä meillä on missä kyseinen ohjelma vielä pyörii on niin älyttömän hitaita ja vanhoja, että ei niillä paljoa enää kuvia kehtaa editoida, saatika yhdistää niitä nettiin reilusti ikääntyneillä käyttöjärjestelmillä. En oikein tiedä miten ratkasta tätä ongelmaa :8

(Jos joku jostain syystä tätä lukee ja on lukenut tänne asti (!!!) niin pliis suositelkaa jotain hyvää kuvanmuokkausohjelmaa, kiitos ja kumarrus)

 

 

 

.      .      .      .      .

 

 

 

Juuh. Jospa nyt olis pölötetty tarpeeks :D

Meinasin pahotella tätä tekstin määrää, mutta toisaalta miksen sais kirjottaa omaan blogiin ylenpalttista vuodatusta... Ehkä se tekee ihan hyvääkin.

Jos nyt jotain loppukevennystä vielä tähän, niin kaikesta huolimatta hyviäkin asioita on tapahtunut tänä vuonna. Pari oman elämän kannalta hyvin merkittävää juttua kävi toteen (jotka on oikeastaan elämää mullistavia, mutta se ei oo vielä ihan iskostunut päähän asti lol), näin elämäni ensimmäiset kunnon kirsikkapuut kukassa, kävin pitkästä aikaa conissa pyörimässä kaverin kanssa, kävin ensimmäistä kertaa suorittamassa JLPT:n eli japanin kielen taitotasokokeen (en tiiä vielä pääsinkö läpi, N4-taso siis kyseessä... toivotaan!), meidän perheeseen tuli toinen uus koira, ja sen semmoista. Tietty myös anime- ja mangajutut on ollut käytännössä päivittäin mukana tai ainakin mielessä, ja niistä on saanut edelleen paljon energiaa ja rakkautta elämään. Myös musiikki, japaninkielinen lähinnä mutta muukin, on auttanut ihan super paljon selviämään elämästä.
(shoutouttia projekteille Hypmic, Charisma ja Milgram erityisesti)

Eli kyllä asiat vois olla huonomminkin, ainakin tässä kohtaa. Elämä on raskasta, vaikeampia asioita ja isompia menetyksiä on taatusti edessä, ehkä jopa lähitulevaisuudessakin, mutta kun kerran täällä vaan ollaan niin parempi koittaa sinnitellä eteenpäin siitä huolimatta. Surun ja tuskankin voi muuntaa taiteeksi, musiikiksi, tekstiksi, liikunnakis, mikskä vaan käytännössä. Kunhan löytää jotain, josta pitää kiinni. Jotain joka tuottaa iloa ja kannattelee eteenpäin, oli se kuinka marginaalinen asia tahansa.

Nojoo. Koitetaan kaikki parhaamme tässä maailmassa, vaikka se meitä vastaan niin usein onkin.

Hyvää uutta vuotta kaikille :) Nähdään myöhemmin, toivottavasti.

<3: Markku

...ja sama toistuu jälleen

 

 

 

Hei.

En tosiaan oppinut mitään viime vuoden virheestä, ja taas rikoin myöhäisimmän vuosittaisen blogipostauksen ennätyksen.

Tavallaan tuntuu hölmöltä edes päivittää mitään, mutta kuitenkin jäis kaduttaan, jos nyt katkaisen tän 11 vuoden bloggailun putken tähän. Tilanne siitä kun viimeksi tänne päivittelin on joissain määrin muuttunut, eikä oikeastaan parempaan suuntaan. Elämä on monilla tavoin rankempaa taas ja viime aikoina (= viimeisen muutaman kuukauden aikana) mielen kestävyys on ollu tosi koetuksella. Paljon aikaa mun elämästä menee nykyään kaikkeen muuhun kun harrastuksiin, ja vaikka ne asiat joihin aikaa menee on kriittisen tärkeitä, tuntuu se silti toisinaan aika pahalta.

Ylipäätään tuntuu, että ei vaan riitä aika siihen että oikeesti tekee kaikkea mitä haluaa. Tälläkin hetkellä mulla on vielä kymmeniä julkaisemattomia nukkekuvia, kokonainen julkaisematon kuvatarina ja esittelemätön nukke. (Edelleen....) Mutta en vaan muista tehä niille mitään sillon kun aikaa on. Koska aikaa tuntuu olevan niin harvoin, ja se vähäinen mitä löytyy menee mieluummin esimerkiksi piirtämiseen, jota haluaisin pääasiassa harjoittaa tällä hetkellä. En oikein tiiä miten selvittää tätä ongelmaa.

Otin nyt kuitenkin pari kuvaa Kasumista näin viime tippaan. Nyt kun katselin taas tätä mun blogia niin rupesi huvittamaan kaikki japaninkielisten nimien käyttö, kun en sillon nuorena tätä harrastusta aloittaessa tiennyt oikeasti sanaakaan japania :D Mutta sen opiskelun aloitin tänä vuonna tosissani, ja jos joku on ollut kivaa ja lohduttavaa tässä vuodessa niin se on japani! Osaan arvostaa tätä kieltä niin eri tavalla nyt, ja haluaisin taas sisällyttää sitä vähän enemmän omissa luovissa harrastuksissa. Mietin esim. että vääntäisin nukeille joilla on japaninkieliset nimet (Akiko, Kasumi, Kaito) ihan kanjilla kirjoitetut nimet.

Eipä tässä kauheesti muuta, toivottavasti saan edes tän vuosikymmenen aikana laitettua tänne niitä kuvia, joita otin yli 2-3 vuotta sitten jo............. hups

Hyvää uutta vuotta kaikille, jotka sattumalta tätä lukee!



<3: Markku

pakollinen vuosittainen päivitys

 

 

 

 

 

 

 

Otsikko kertoo kaiken.

 

 

Jälleen kerran heräilen täältä horroksesta, tällä kertaa ennätyksellisen viime tipassa.
Viime vuonna valitin että elämä on aivan kuraa, ja onhan se vieläkin, mutta ehkä vähän vähemmän. Otin askelia taaksepäin elämässä ja nyt oon taas saman katon alla nukkejen kanssa. Jee (?)

Siitä huolimatta en tainnut kuvata nukkeja tänä vuonna yhtään? Ainakaan muistaakseni. Harmittaa tosi paljon, mutta tällä hetkellä pää on niin sekaisin että aika moni itselle tärkeä asia on jäänyt taka-alalle. Oikeestaan nykyään vaan piirrän, kun löysin siihen taas motivaatiota, enkä oikeastaan puuhaile muuta. Anime- ja mangajutut on vienyt huomiota sen verran paljon tänä vuonna että ei meinaa jäädä aikaakaan muille jutuille :-D

Tällä hetkellä on sen verran loskainen sää ulkona että ei huvita mennä ulos kuvailemaan, mutta olis kyllä kiva ottaa jotain talvikuvia jos keli tästä paranee. Mulla on kyllä julkaisematta picfic ja joitain viime vuoden kesäkuvia, jotka haluisin saada joskus esille. Ehkä sitten keväällä/kesällä, jos muistan ja jaksan. (Sanoin näin viime vuonnakin.........)

 

Eipä tässä kauheesti muuta tuu mieleen. Näkyillään jos näkyillään, viimeistään sitten ens vuoden joulukuussa :p


<3: Markku

it's just a doll, right?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

  

 

Noniin, nyt taas on aika kirjoittaa vuoden ensimmäinen ja ainoa postaus!

Pakko sanoa, että oli ehkä oman elämän surkein vuosi, eikä siis johdu edes koronasta. Tänhetkinen tilanne on melko toivoton, tulevaisuudensuunnitelmat on erittäin vaiheessa ja jaksaminen kaikkeen meinaa loppua täysin. Oon kyllä kuvannut tänä vuonna nukkeja ja vähän muutakin, mutta en vaan (taas) oo saanut aikaseks ladattua mitään. Ajattelin kuitenkin etten haluu katkasta tätä 8 vuoden mittaista vuosittaista aktiivisuutta, joten päätin nyt talvisten kuvien puutteessa pistää tänne näitä kuvia Emistä, jotka otin 24.11.2019. Eli hetki on kestänyt saada nämä esille :-D Näissä otin inspiraatiota pelistä Mad Father, johon liittyy tämmönen "elävän näköinen nukke" -teema ja koreet vanhanaikaiset mekot, kuten tämä Pullip Karenin stock-asu.

Picficinkin kuvasin tänä syksynä, jonka koitan tosissani ladata ens vuoden puolella. Itseni tuntien luultavasti keväällä aikasintaan. Sen kautta saisin vihdoin virallisesti esiteltyä uusimman nukkeni, joka on ollut varjoissa jo yli kaks vuotta. (raukka :c)

 

En oikein tiedä miten nukkeilun kanssa tulee käymään ens vuonna, kun asun tällä hetkellä eri osotteessa kun nukkeni. En ottanut niitä mukaan muuton ohessa koska tiesin että en kuitenkaan uskalla mennä vieraassa kaupungissa ulos kuvaamaan. Mutta jos/kun (toivottavasti) saan muutettua elämän reittiä ja muutan ens kesänä/syksynä uudestaan niin ehkä he pääsevät vihdoin mukaan. Kattellaan.

Koitan keksiä lisää kirjotettavaa että saan viivyteltyä joulupöytään menoa (lol), mutta alkaa olla jo aika tyhjentävästi tekstiä. Tosiaan harmittaa että motivaatio kuvaamiseen ja bloggaamiseen on niin ailahtelevaa ja tänä vuonna erityisen puutteellista. Tuntuu että toistan joka vuosi tätä samaa skeidaa ja en kuitenkaan pysy perässä omien toiveiden mukana sillon kun se inspiraatio hetkellisesti iskee. Mutta toisin kuin suurin osa näistä 2010-luvun alun harrastajista, en aio myydä nukkejani varmaan ikinä. Vaikka en joskus enää kuvais niitä, on ne kaikesta huolimatta tärkeitä muistoesineitä joita en vaihtais mihinkään. Ne istuu hyllyllä muistuttamassa paremmista ajoista. Haluun myös elätellä toivoa että vielä joku päivä saan tehtyä kaikki ne kuvatarinat, joita oon haudutellut jo 4-9 vuoden ajan.

Nojoo. Katotaan koska saan näitä mun patoutuneita kuvasatoja laitettua tänne.

Hyvää vuodenvaihdetta niille jotka jakso lukee tän!

 

 

 

 

 

 

 

 <3: Markku

 

 

 

p.s. en jaksanu säätää Flickrin kanssa niin pahoittelut jos nää kuvat on ihan kuraa D:

 

green like those summer leaves, a timeless dream

 

  

(musaa ihan vaan jos haluaa tietää mistä otsikko tuli heh)

 

   

 

 

  

  

.     .     .

Heips kops vaan jos joku tätä lukee!

Kuten näköjään muutama seuraamani bloggaaja, itsekkin olen jälleen palannut tänne muinaisen formaatin äärelle. Real talk, on tosi kiva nähdä että vielä on muitakin aktiivisia (tai edes satunnaisesti postaavia) nukkebloggaajia. Tulee mieleen hyvät vanhat ajat kun oli tiiviisti mukana tässä yhteisössä, niisk :') 

oispa vieläki nukkekavereita

Tosiaan, olin nelisen kuukautta toisaalla, muun muassa epätoivoisesti suorittamassa etäkursseja ja masentumassa kun joutu oleen kotona kokoajan... Kesällä olin myös 4 viikkoo töissä, sillon en varsinkaan ehtinyt tai jaksanut tehä yhtään mitään. Nukkeilu ja kaikki muut harrastukset on miltei unohtunut täysin, niin kun ne tuppaa näköjään vähän turhankin usein jäädä taka-alalle.

Joka tapauksessa eilen (8.8.) olin poimimassa marjoja pihalla ja meidän takapihan "mettässä" oli niin kivan näkönen valo, että oli pakko hakee nuket ja ottaa muutama kuva. Näitä oli vielä kolme lisää, mutta en viittinyt laittaa niitä koska niissä esiintyy nukke, jota en oo vielä esitellyt ollenkaan täällä. Ajattelin säästää sen entranssin kuvatarinaan, sitten kun saan aikaseks sitä tehtyä. Eli en koskaan :d

(eivaan mutkun mun pitäis mennä julkiselle paikalle sitä varten ja long story short en haluu koska ahdistaaaaa)

Tykkään kyllä itse näistä kuvista tosi paljon! Lempparit on ehdottomasti eka kuva Akikosta (oikeesti rakastan?? en tiiä miks) ja kuva Emistä (Pullip Karen). Sopivasti myös viime yönä kaveri linkkas tuon biisin mulle ja nyt se onkin soinut päässä siitä asti kun muokkasin näitä kuvia :--D Vihreä on päivän väri, selvästi.

Tosiaan, mulla on nyt varastossa uutukaisen (joka on kohta vuoden vanha, köh) kuvia joita säästän vielä kuvatarinan jatkoa varten. Rehellisesti sanottuna en kyllä edes tiedä mitä teen ton tarinan kanssa seuraavaks. xd Näin siinä käy kun ei kirjota ideoita ylös sillon kun niitä on... Mutta keksin jotain, kunhan saisin nyt tän uusimman nuken esittelytarinan ensin tehtyä. 

Ellen nyt innostu kuvailemaan uutta, voisin pistää seuraavaan postaukseen kuvia Emistä joita otin 24.11.2019 mutta en ikinä laittanut tänne... Sillonkin odotin ensin, että saan Emin ja Fokin ujutettua tarinaan, ennen kun laitoin niistä muita kuvia. Voi tätä perfektionismia...

Eipä tässä kai muuta, kesäloma loppuu kohta mutta toivottavasti hyvät säät ei :p 

Koitan tsempata ja edes tän vuoden puolella vielä postailla, saa nähä. Tavoitteena kuvata picfic nyt kesän lopuilla tai syksyn alussa.

Eipä mulla muuta kun että hyvää elokuun jatkoa kaikille!

Ps. Blogin nimi saattaa muuttua lähitulevaisuudessa koska haluun tehä siitä ranskalaisen, heh sori innostuin ranskasta kun alotin sen opiskelun viime (?) vuonna

<3: Markku

[picfic] reunited

Heipä hei taas 7kk tauon jälkeen.........

hups

Tässä on ollu vähän kaikenlaista alamäkeä, enkä talvella yleensäkään paljoa kuvaa. Vähän kaikki harrastukset on jääny pimentoon tässä puolen vuoden aikana, paitsi ehkä kitara...

Mutta nyt vihdoin pystyn julkaisemaan tämän uuden picfic-tarinahaaran ensimmäisen osan! Eli nyt alkaa ns. "uusi kausi" tätä blogin päätarinaa (joka liikkuu erityisen hitaasti)

Tämä kuvatarina siis sijoittuu viime joulukuuhun, mulla vaan on vähän kestänyt saada tätä tehtyä :'D

Picfic:

Picfic: If You Can Wait 'till I Get Home

Päätarina II - Old Wounds, Unhealed

puhuu

*tekee*

ajattelee

painottaa/huutaa

puhuu hiljaa

[joku, joka ei esiinny kuvassa, puhuu]

kertoja

F = Foki

E = Em

P = Pochi

A = Akiko

E = Ed

+ ...

F: Yön aikana pitäisi sataa lunta... Olemme perillä luultavasti vasta aamulla.

E: *pysähtyy*

En ajatellut, että matka olisi näin pitkä...

E: ...Mitä jos yritämme turhaan? Jos hän löytääkin meidät?

Hän on välinpitämätön, muttei typerä...

F: *katsoo Emiä huolestuneena*

Hän voi olla oikeassa, mutta...

F: *tarttuu Emiä kädestä*

Hei, ei huolehdita siitä. Kaikki on heti paremmin kun pääsemme perille.

Ja Pochi pitää varmasti huolen sinusta.

E: ...Olet oikeassa.

*hymyilee vaisusti* Jatketaan matkaa.

.     .     .

Aamulla...

P: Katso nyt tätä lumen määrää!

A: *hymähtää* Luulin sinun olevan ikuinen kesän lapsi.

P: *hymyilee* Totta, mutta onhan jokaisessa vuodenajassa jotain erityistä. ~

P: Tulehan nyt, kyynikko. Mennään luomaan uusia muistoja.

A: *sydän lehahtaa*

...Miksi käyttäydyt näin, Pochi?

Et tiedäkään, mitä teet minulle...

A: *esittää välinpitämätöntä* Uusia muistoja, siis...

Senkö takia olemme täällä kylmässä?

P: *suloinen hymy* Halusin viettää aikaa kanssasi. 

Ja tämä on ensimmäinen talvesi onnettomuutesi jälkeen.

A: ...Aivan. En tullutkaan ajatelleeksi asiaa.

A: Hänen kätensä on niin lämmin...

Miten hän saa minut tuntemaan näin?

P: Viime talvi oli kenties surullisin tähän mennessä.

A: *ajatukset keskeytyvät* ..A-Ai?

P: *melankolisena* En juurikaan käynyt ulkona. 

Ed oli jatkuvasti lumitöissä ja vietti suurimman osan ajastaan pihalla, kun minä taas... 

Noh, ehkä hieman noloa, mutta... istuin vierelläsi tuntikausia.

A: *vaivaantuneena* ...Sinä ja sinun huomaavaisuutesi.

Miksi sinun täytyy olla noin hyväsydäminen?

A: *pysähtyy äkillisesti* 

Et voi sanoa noin.

P: *yllättyneenä* A-Aki...?

A: *huokaisee hermostuneena* 

Et.. et tiedä kaikkea mitä sinun pitäisi tietää.

A: *vetää Pochia mukanaan*

Tule. Tämä on tärkeää.

P: *myötätuntoisena* Selvä...

A: *nojautuu jalat täristen kiveen*

Miksi minua jännittää näin paljon? En ole yleensä tällainen...

P: *huolestuneena* Mikä sinulla on, Aki? 

Olet ollut niin kryptinen koko päivän. Ja tärisetkin vielä.

Haluatko sisälle lämmittelemään?

A: E-ei.. *selvittää ääntään*

Ei, tässä on hyvä.

P: *ajatuksiin vaipuen* Hmm, okei. 

Ethän sinä koskaan paljoa piitannut kylmästä.

P: *huokaisee levollisena* Ed sanoi laittavansa takkatulen tänään.

Voisin käpertyä vaikka koko päiväksi vilttiin kaakaon kanssa. ~

P: ..Hei, miksi olet niin hiljainen?

Onko sinulla todella jotain mielen päällä?

A: ...

Kyllä, esimerkiksi se, että vihaan kun puhut Edistä.

Tuota... on. Aika paljonkin.

A: *syvä huokaus* En koskaan kertonut sinulle.

Miksi tein sen. Tiedät kyllä mistä puhun.

A: *puristaa Pochin kättä*

Silloin, kun riitelimme.. kun lähdin pois..

Minua hävetti. Kaikki mitä olin sanonut.

P: *katsoo Akikoa ihmetellen*

A:  Ja tiedän. Tiedän ettet halunnut minun lähtevän.

Ajattelet, että se oli oma syysi.

A: Jokin vain.. naksahti. Ihan kuin olisin sammunut henkisesti.

Enkä tiennyt mitä voisin sanoa, jotta antaisit minulle anteeksi.

A: [Välitän sinusta aivan suunnattomasti, Pochi. 

Enkä koskaan halunnut satuttaa tunteitasi.]

*lunta sataa*

A: [Sinun tapaaminen, tänne muuttaminen... ne ovat olleet parhaita asioita, mitä elämässäni on tapahtunut. Enkä voi uskoa, että melkein menetin sen kaiken.]

*pyry voimistuu*

A: [Ja voin kiittää ainoastaan sinua kaikesta tästä. Hitto vie, olen kiitollinen jo olemassaolostasi.

Sinua upeampaa ihmistä ei vaan löydy tästä kirotusta maailmasta.]

A: Noniin, kiertely saa vihdoin riittää.

*hengittää syvään*

Pochi, minä–

F: Pochi!

P: *hätkähtää* Tuohan on...

P: [Foki... ja Em!]

E: *henkäisee* 

Hän on yhä...

P: *sydän lepattaen* 

...aivan yhtä kaunis.

E: *ryntää kohti*

Pochi!!

P: *irrottaa kätensä Akikon otteesta*

A: Po–

P: *lähtee juoksemaan*

Em!!

A: *onnettomana*

...Pochi... En...

 En ehtinyt.. edes kertomaan..

P: *herkistyneenä*

Ti amo...

E: *hymyilee rakastavaisesti*

Je t'aime aussi...

F: *hymähtää* Suloista...

A: *rojahtaa maahan*

Miksi...

A: ...tämä sattuu näin paljon?

.     .     .

E: Voisin olla tässä kanssasi koko talven...

P: *hymähtää* Mikä meitä voi enää estääkään?

F: Olen vain onnellinen että pääsimme vihdoin lämpimään...

*rupattelu jatkuu*

A: *katkerana*

Mikseivät asiat olisi voineet jatkua kuten ennen?

A: [Tätäkö tulevaisuus tulee olemaan?

Joudun katsomaan, kun he ovat niin... lähekkäin.]

A: [En kestä katsoa häntä tuon tytön kanssa.

Asiat olivat paremmin kuin hyvin välillämme, mutta nyt...]

A: *puristaa kätensä nyrkkiin*

...minua kuvottaa.

A: *murtuneena*

...Helvetti.

E: *katsoo Akikoa huolestuneena*

...Ehkä on parempi olla häiritsemättä häntä.

E: *istahtaa*

Hei, näinkin jo ikkunasta että täällä oli vieraita, mutta...

E: ...keitä te siis oikeastaan olette?

P: Tässä on tyttöystäväni Em...

E: *lempeästi hymyillen* Hei. ~

P: [...ja tuossa on Foki.]

F: *ujosti* Terve...

E: *häkeltyneenä* H-hei vaan...

E: *ryhdistäytyy*

Elikkäs, tuota, mitä te täällä teette?

E: *murheellisena*

Rehellisesti sanottuna, olemme ikään kuin.. pakomatkalla.

Ex-poikaystäväni Kaito on... 

Noh, hänestä on tullut väkinäinen.

E: [Yhtenä kesäpäivänä, vuosia sitten, olimme riidelleet.

En pystynyt enää olemaan hänen kanssaan, kun kuulin siitä, kuinka hän hylkäsi Fokin ollakseen minun kanssa. Lähdin pois hänen luotaan.

Silloin hän näki, kun Pochi suuteli minua.]

E: [Rakastuin Pochiin, enkä kadu siitä hetkeäkään.

Mutta siitä asti Kaito on yrittänyt saada minut itselleen. 

Ja samalla päästä lopullisesti eroon Pochista.]

F: Hän ei suostu hyväksymään sitä, että Em jätti hänet.

Hän on vahtinut meitä kuin karjaa jo vuosikausia.

Emme edes saaneet lähteä tontilta itseksemme.

E: Pelkään, että jos hän löytää meidät, hän aikoo satuttaa Pochia...

P: *huolissaan* Em, en anna hänen päästä väliimme...

P: ...tai satuttaa sinuakaan.

E: Tiedän, chérie...

E: *järkyttyneenä*

Jessus, olette siis todella kokeneet kovia.

Mutta jos se on minusta kiinni, se nilkki ei pääse etuovea pidemmälle.

A: *tuhahtaa*

Varsinainen sankari... 

E: Pochi, autetaan heitä asettumaan aloilleen.

P: Tottakai! ~

.    .    .

E: *kröhöm* 

Hei, Foki.

F: ...?

E: *kävelee lähemmäksi* 

On, öh, mukavaa tavata sinut.

F: N-niin sinutkin..

E: *ojentaa kätensä*

Tervetuloa seuraamme.

F: *kättelee* Juu, ki-kiitos vain.

Onpas... virallista.

E&F: *katsovat toisiaan silmiin*

...

E: *punastellen* H-heh...

F: *yhtä punaisena* ...Mm.

P: Onko sinulla kaikki, Em?

E: *hymyilee* On.

...Mukaanlukien sinut.

.     .     .

Yömyöhään...

K: Tulette vielä katumaan tekojanne.

K: Joka ikinen teistä.

End

.     .     .

Varsin jännittävää.

Nukkekaarti on tosiaan "vähän" kasvanut viime postauksesta lähtien :D

Viimeks kun postasin olin just saanu mun kaverin Pullip Asuka Langley Soryun (Foki) ja ei kauaa sen jälkeen ostin siltä vielä Pullip Karenin (Em) ja Taeyang Raikin (Kaito). 

Lisäks joskus viime vuoden lokakuussa (?) hankin MIO Pullipin joka oli ollut vissiin vuodesta 2018 suunnitteilla? Joten hänkin on vielä esittelemättä B-)

Näille uusille teen profiilit jahka jaksan ja kerkiän.

Kaikki nämä uudet nuket (jotka on ollut mun kaverilla vuosista 2012-2013 lähtien) tuo tosi paljon omanlaisuuksiaan kuviin ja tarinoihin, joten on aika harmi että elämä on mennyt siihen suuntaan että kuvaamiselle ei löydy motivaatiota. Tai millekään muullekaan.

En oo varma oonko puhunut täällä siitä, mutta myös oma sosiaalinen ahdistuneisuus tuottaa vaikeuksia nukkejen kanssa, kun omalla pihallakin tuntuu siltä, että kokoajan joku katsoo jos kuvaan... Tämän seurauksena en myöskään sitten pääse menemään minnekään julkiseen paikkaan (esim. rannalle, metsäpolulle) kuvaamaan, koska vainoharha siitä että joku vahtii aina on kokoajan läsnä. Ja se on aika perseestä. Tietenkin se vaikuttaa kaikkeen muuhunkin, esim. siihen, etten voi harrastaa liikuntalajeja ulkona yksin. (Paitsi uimista, mutta se on yksi ja ainoa poikkeus.)

Nyt meni jo ohi aiheen :'D Mutta enivei.

En oo varma mihin tää tarina-arkki menee tästä eteenpäin, koska no... En suunnittele näitä etukäteen. :p

(ehkä sen huomaa)

Mutta jatkan tätä sitten kun siltä tuntuu. Ehkä nyt keväällä saisin kuvattuakin jotain, sitten kun pensaisiin kasvaa lehdet ja on edes jotain yksityisyyttä pihalla...

Ei kai tässä muuta, ensi kertaan o7

<3: Markku