uusi(vanha) tulokas

 

Hei vaan, paikallinen vätys tässä.
(ei siis yllä näkyvä nukke vaan minä lol)

Alkaa jo ehkä vähän nolottamaan tää traditio, että vasta vuoden viimeisenä päivänä aktivoidun tekemään mitään postausta... Kolme vuotta sama kaava ei enteile hyvää jatkollekkaan. Ainakin voin sanoa tällä kertaa, että kuvien postaaminen kyllä kävi mielessä! ...Jossain kohtaa. Ihan tosissani mietin sitä joskus kesä-syksy vaihteessa, että jos nyt vihdoin. Mutta kuten useimmat asiat mitä suunnittelen tekeväni nyt, huomenna, ensi viikolla tai joskus, sekin "vaan jäi".

En oo tänä vuonna, kuten en kahtena edellisenäkään, kuvannut nukkeja ollenkaan. Puolet heistä on vaatekaapin hyllyllä ja puolet vielä kirjahyllyllä esillä, mutta siirtelyä enemmän en ole heihin koskenut. Syynä tähän muun muassa motivaation ja ideoiden puute, haluttomuus mennä pihalle kuvaamaan koska julkiset paikat ahdistaa (vieläkin) ja talon pihalla ei tunnu yhtään sen suojaisammalta enää (plus vihaan meidän naapureita jotka rakensi hirvittävän ruman talon meidän isovanhempien talon tilalle enkä halua vahingossakaan törmätä niihin enkä oikeastaan nähdä sitä taloa yhtään sen enempää kun mitä on pakko), sekä edelleen yhtä vaikea ellei vaikeampi elämäntilanne. Asiasta sen enempää kertomatta voin tiivistää, että tuntuu kuin oma elämä ei olisi oma enää, ja se on ollut todella rankkaa. Yhtälailla kaikki muut harrastukset, kuten piirtäminen, musisointi ja pelaaminen ovat jääneet pitkälti taka-alalle. Harmittaahan se.

Ehkä tää johtuu vaan siitä kun oon tällä hetkellä kipeä ja vähän houruinen sen seurauksena, mutta nyt jotenkin iskee kovaa tunteisiin nostalgia ja kaipuu siihen aikaan kun nukkeilu oli se juttu. Ikävöin ihan hurjan paljon kuvaussessioita kavereiden kanssa (joiden kanssa on hädin tuskin enää missään tekemisissä, mikä sekin surettaa osiltaan), tarinoiden keksimistä (varsinkin kaikkia yuri-tyylisiä draamoja mitä väänsin Akiko x Pochi x Em -porukalle :p), asujen valitsemista, uusista nukeista haaveilua, ja toisten nukkeilijoiden kanssa juttelemista ja heidän blogien lukemista. Se on vaan niin pohjattoman masentavaa kun rupee ajattelemaan, että ei näitä aikoja saa enää takaisin. Ei voi palata ajassa taaksepäin niihin vuosiin kun oli onnellinen, eikä niihin iloa tuottaviin asioihin voi turvautua ikuisesti. Jossain kohtaa ne ei enää riitä, tai tunnu samalta.

Pahoittelut että menee näin synkkiin vesiin tällä(kin) kertaa, lähiaikoina on vaan ollut niin vaikeeta löytää mitään toivoa tai positiivisuutta mihinkään aiheeseen liittyen. Nekin asiat joista mun kuuluis olla innostunut ja iloinen ei tunnu lähestulkoon miltään enää, ja siinä kohtaa alkaa jo miettimään että onko edes elossa. Mitä on elämä jos ei tunne elävänsä sitä?

Nojoo. Masennuksen palaamista tää kaikki pohdinta kai enteilee, eikä ihmekkään, kun elämä nyt on ollut sellasta kun on. Ei tässä paljoa parantaviakaan tekijöitä oo läsnä. Toivoisin vaan että tää ei jatku koko ens vuotta, koska sekin oli jo ihan tarpeeks että tuhlasin teinivuodet kaiken maailman märehtimiseen ja itseinhoon.

.      .      .      .      .

Mutta!
Nyt kun on pakolliset angstailut tältä vuodelta ohi, voidaan jatkaa aiheeseen joka oikeasti liittyykin tähän blogiin: nukkeen!!

Mun on siis ollut tarkotus jo... 5 vuoden ajan...? esitellä täällä eräs uusin-mutta-ei-enää-läheskään-uusi asukki:

Harper
:3

 

 

 Tämä nukke oli mun ykköstoive ainakin noin 1.5 vuotta, ennen kuin hänet sitten sain vuoden 2019 ssssyyskuussa... Ehkä... Joskus syksyllä kuitenkin :D Olin suunnitellut jo reilusti sitä ennen hänen nimen, designin ja taustatarinan sekä yhteyden muihin nukkeihin. Muistan kun piirsin hänen kustomisuunnitelmaa lukiossa enkun tunnilla :p Sekin on mulla jossain, jos joskus löytäisin ja muistaisin liittää tähän.

Nyt on kyllä pakko myöntää, että en elääkseni muista mistä ja miten hänet hankin. 2019 oli semmosta mielialalääkepöhnä-aikaa mulle, että en edes tunnista sitä ihmistä kuka olin silloin, saatika pysty kertomaan mitä silloin ajattelin. En tosiaan tiedä, olin vähän sekasin. Haluisin väittää, että ostin hänet joko Facebookin Pullip-kirppikseltä tai Torista, siinä kunnossa että hän oli kustomoitu mutta kustomit oli poistettu, eli käytännössä nudena. Jos muistan oikein. Ehkä saisin tarkemmat tiedot selvitettyä jostain vanhoista arkistoista. (Sen aikaisia käyttäjätilejä joiden kautta hänet todennäköisesti ostin ei siis ole olemassa enää, siksi näin totaalinen epävarmuus ja hankaluus selvittää asiaa)
Kyseessä siis Make It Own Pullip, varmaan se vaalein ihonväri (fair??? tms)

 

 

 

Syy miksi hän ei ole päässyt esiintymään täällä näin pitkään aikaan on se, että halusin esitellä hänet kuvatarinassa ensin. Tämä tarina on itseasiassa ollut kuvattuna jo about kolmen ja puolen vuoden ajan, mutta noh... kuten voi arvata, sitäkään en oo saanut aikaiseksi tänne asti saattaa. Todellakin haluan, koska löysin tosi kivan kuvauspaikan sille ja oon aika tyytyväinen niihin kuviin ja siihen tunnelmaan minkä sain luotua tälle tarinalle. Se vaan on oma työmaansa saada homma hoidetuksi, varsinkin kun ei oo ollut tarpeeks järkevä sillon että kirjottais mitään käsikirjotusta vaan ajatteli vaan että "joojoo kyl mä muistan mitä niitten kuuluu sanoo sit kun kirjotan postauksen" (no en todellakaan muista enää vuosia myöhemmin, pälli)

 

Ajattelin vaan tätä vuoden yhtä ainoota postausta suunnitellessa, että jos vaan repäsis ja vihdoin antais Harpalle ansaitsemansa huomion. Aivan sama vaikka siinä kuvatarinassa tulee vielä kestämään, tämä kaveri on joutunut olemaan aivan liian kauan varjossa. Viis vuotta ennen kun edes pääsee mukaan blogiin on ihan älytöntä! Niin tulin siihen tulokseen että se on nyt tai ei koskaan.

 

 

 

Niin, nämä kaikki tämän postauksen kuvat on siis otettu silloin 2019 syksyllä myös, aikalailla heti, kun olin saanut kustomoinnin valmiiksi. Taustalla näkyvä huone on muuttunut sen jälkeen, muutoin ei oikein mikään :D Harppa näyttää edelleen samalta, en muistaakseni oo tuunannut häntä mitenkään tämän alkuperäisen kustomin jälkeen.

Peruukin tein itse villalangan ja koiran harjan avulla (lol), haluisin ehkä joskus koittaa tehdä vielä paremman. Tää ensimmäinen yritys on takaa vähän kaljuhko XD

Chipsit tilasin ilmeisesti suoraan CoolCatilta. Ai että, olin niiiiin kauan halunnut nuken jolla on eriväriset silmät, ihanaa että semmonen nyt on. Mun mielestä se on vaan niin hauska piirre nukeissa, animehahmoissa ynnä muissa. Oikeissa ihmisissä myös!

Kustomin tein ihan perus välineillä millä yleensäkin, eli vesivärikynillä, pastelliliiduilla, mattalakalla ja gloss varnishilla (en muista mikskä tätä kutsuttiin näissä piireissä enää D: äägh)

Olin ihan super ylpee tästä kustomista silloin, ja pakko sanoo kyllä edelleenkin, että onhan se aika nätti. Ainakin mun mielestä. Tuskin pystyisin nykypäivänä paljoo parempaan, tästä tuli hyvin pitkälti just semmoinen kun mitä suunnittelin ja kuvittelin, ja se on mulle ihan tärkeintä. Unelmieni Harper se on :') 

 

Tykkään myös tosi paljon näiden luomien väristä, ne sopii kivasti ton hiusten oranssin kanssa yhteen. Lisäsin myös ensimmäistä kertaa pienet tarrat niihin, sekin ihan hauska yksityiskohta. Ripset tietty piti laittaa niiku aina :P

 

Jos nyt vielä vähän kehun itseäni, niin tykkään myös Harperin arvista tosi paljon. Niitä ei muilla nukeilla ookkaan, niin oli kiva kokeilla jotain uutta. Ylipäätään tykkään arvista ihan esteettisesti, niin oikeessa elämässä kun hahmonluonnissakin. (ei mikään emo-juttu, ne vaan on cool)

 

 

 

 

 

 

 

Tuossa vielä pelkkiä pääkuvia. On se ilman hiuksiakin söpö x)

En ehkä viitti tai jaksa avata tässä postauksessa sen enempää mitään Harperin taustoja tai persoonallisuutta tai muuta. Paremmin ja selkeemmin ne tulee esiin sitten joskus jos saan aikaseks julkaistua sen ns. saapumistarinan ja siihen sitten jatkoa.

 

Kovasti haluisin kyllä kertoa lisää tarinoita mun nukeista. Mulla on ollut oikeesti joku 10 vuotta mielessä kokonainen pidemmän kaavan juoni, jonka oon halunnut kuvata ja julkaista. Siihen liittyy ihan hillittömiä juonenkäänteitä, rakkauskolmion huipentuma ja Edin salaisuus... mutta koska saan sen tehtyä? En tiedä, en ehkä koskaan. Ikävä ajatus se, mutta en haluais toivoa liikoja, edes itseltäni. Vaikka teen tätä blogia enää oikeastaan vaan itseni vuoksi ja sen takia, että haluan pitää epätoivoisesti kiinni menneistä rakkaista ajoista jotta ehkä joku palanen niistä säilyis vielä elämässä, on se silti harmi ja hiukan pettymys että tästä on tullut näin autiomaa. Joskus 2020 vielä revin intoa kuvaamiseen ja kirjottamiseen, mihin sekin energia sittemmin katosi? En osaa sanoa.

No, aina voi toivoa että joku muuttuu parempaan suuntaan. Ainakin niin kauan kun jaksaa toivoa.

Niin ja sanon nyt tähän kohtaan kun en aikasemmin muistanut vielä sen, että ihan tosissaan osa tästä kuvien postaamisen vaikeudesta johtuu myös siitä, että mulla ei oo mitään kivaa ja helppoa editointiohjelmaa. Käytin Adobe Lightroomia ahkerasti sillon kun vielä sain siihen lisenssin, mutta enää tämmösiä hienouksia ei ole. Oon koittanut tämmöistä ilmaista vastaavaa ohjelmaa, mutta jumalauta kun sitä on vaikea käyttää. En ees oo mikään täys tumpelo tietokoneiden kanssa kun kerran niitä käytän joka päivä, mutta tää ohjelma menee aivan mun käsityksen yli. Sitten Windowsin oma kuvat-ohjelma taas on ihan kuraa ja tekee muokatuista kuvista pikselipuuroa. Nuorempana käytin aina iPhotoa, mutta ne Applen koneet mitä meillä on missä kyseinen ohjelma vielä pyörii on niin älyttömän hitaita ja vanhoja, että ei niillä paljoa enää kuvia kehtaa editoida, saatika yhdistää niitä nettiin reilusti ikääntyneillä käyttöjärjestelmillä. En oikein tiedä miten ratkasta tätä ongelmaa :8

(Jos joku jostain syystä tätä lukee ja on lukenut tänne asti (!!!) niin pliis suositelkaa jotain hyvää kuvanmuokkausohjelmaa, kiitos ja kumarrus)

 

 

 

.      .      .      .      .

 

 

 

Juuh. Jospa nyt olis pölötetty tarpeeks :D

Meinasin pahotella tätä tekstin määrää, mutta toisaalta miksen sais kirjottaa omaan blogiin ylenpalttista vuodatusta... Ehkä se tekee ihan hyvääkin.

Jos nyt jotain loppukevennystä vielä tähän, niin kaikesta huolimatta hyviäkin asioita on tapahtunut tänä vuonna. Pari oman elämän kannalta hyvin merkittävää juttua kävi toteen (jotka on oikeastaan elämää mullistavia, mutta se ei oo vielä ihan iskostunut päähän asti lol), näin elämäni ensimmäiset kunnon kirsikkapuut kukassa, kävin pitkästä aikaa conissa pyörimässä kaverin kanssa, kävin ensimmäistä kertaa suorittamassa JLPT:n eli japanin kielen taitotasokokeen (en tiiä vielä pääsinkö läpi, N4-taso siis kyseessä... toivotaan!), meidän perheeseen tuli toinen uus koira, ja sen semmoista. Tietty myös anime- ja mangajutut on ollut käytännössä päivittäin mukana tai ainakin mielessä, ja niistä on saanut edelleen paljon energiaa ja rakkautta elämään. Myös musiikki, japaninkielinen lähinnä mutta muukin, on auttanut ihan super paljon selviämään elämästä.
(shoutouttia projekteille Hypmic, Charisma ja Milgram erityisesti)

Eli kyllä asiat vois olla huonomminkin, ainakin tässä kohtaa. Elämä on raskasta, vaikeampia asioita ja isompia menetyksiä on taatusti edessä, ehkä jopa lähitulevaisuudessakin, mutta kun kerran täällä vaan ollaan niin parempi koittaa sinnitellä eteenpäin siitä huolimatta. Surun ja tuskankin voi muuntaa taiteeksi, musiikiksi, tekstiksi, liikunnakis, mikskä vaan käytännössä. Kunhan löytää jotain, josta pitää kiinni. Jotain joka tuottaa iloa ja kannattelee eteenpäin, oli se kuinka marginaalinen asia tahansa.

Nojoo. Koitetaan kaikki parhaamme tässä maailmassa, vaikka se meitä vastaan niin usein onkin.

Hyvää uutta vuotta kaikille :) Nähdään myöhemmin, toivottavasti.

<3: Markku